Herhiläiset ihmisten ja mehiläisten riesana

14.7.2020

Aasian herhiläinen
Kuva: Hampurin yliopisto
Aasian herhiläinen Kuva: Hampurin yliopisto

Mehiläishoitajat eivät vättämättä toivota piha-ampiaisen ”serkkuja” tervetulleiksi

Herhiläiset kuuluvat yhteiskunta-ampiaisiin. Heimon kuuluva piha-ampiainen eli yleinen ampiainen (Vespula vulgaris) on mehiläishoitajille tuttu. Maallikolla toki ampiaiset ja mehiläiset väillä menevät ainakin puheissa sekaisin.

MTV uutisoi taannoin myös "tappajaherhiläisistä". Keski-Eurooppaan on jalansijaa saanut haitallinen vieraslaji aasian herhiläinen. Kaakkois-Aasiasta lähtöisin oleva laji (Vespa velutina) tavattiin ensimmäisen kerran Ranskassa 2004. Sinne se levisi todennäköisesti savitavaratuonnin myötä. Tänä keväänä ensimmäiset havainnot tehtiin Hampurissa.

Aasian herhiläinen voi aiheuttaa haittaa mehiläistarhaukselle saalistamalla kesymehiläisiä. Eurooppalaiset mehiläiset eivät ole sopeutuneet aasian herhiläisen saalistukseen. Eurooppalaiset mehiläiset lentävät pesiensä lähellä hitaasti, mikä tekee niistä helppoja saaliita.

Suomessa saattaa törmätä myös kotoperäiseen, eurooppalaiseen herhiläiseen.  ”Kotoperäinen” herhiläinen on euroopan suurin ampiainen ja lähes kaksi kertaa piha-ampiaista suurempi .1930-luvulla herhiläisiä esiintyi Suomessa enemmänkin, mutta laji katosi 1940-luvulla. Nykyisin herhiläisiä voi Suomessa helpoiten havaita lämpiminä kesinä Kaakkois- ja Etelä-Suomessa. Eurooppalainen herhiläisen ei tiedetä aiheuttaneen haittaa mehiläishoidolle.

Herhiläinen

(Vespa crabro)

Aasian herhiläinen

(Vespa velutina)

Koko:
Kuningatar: 40 mm
Työläinen: 25 mm

Koko:
Kuningatar: 30 mm
Työläinen: 24 mm

Levinneisyys Euroopassa:
Keski-Eurooppa, Brittein saaret, Etelä-Skandinavia.

 

Levinneisyys Euroopassa:
Alkuperä Kaakkois-Aasia. Tavattiin ensimmäisen kerran Euroopassa 2004 Bordeauxissa. Levinnyt mm. Pohjois-Espanjaan, Portugaliin, Belgiaan, Englannin lounaisosiin, Pohjoisin havainto Hampurista.

Ravinto:
Työläiset: Makea kuten mahla, mesi, mesikaste, hedelmät

Toukat: Proteiinipitoinen ruoka kuten hyönteiset

Ravinto:
Työläiset: Makea kuten mahla, mesi, mesikaste, hedelmät
Toukat: Proteiinipitoinen ruoka kuten hyönteiset, mukaan lukien mehiläiset

Pesäpaikka:
Säältä suojaa antavat onkalot: Ontot puut, linnunpöntöt, ullakot

Pesäpaikka:
Pääsääntöisesti taivasalla, usein puiden latvoissa yli 10 m korkeudessa

Pesäkoko:
Sylinterinmuotoinen, n. 60 x 30 cm.

Pesäkoko:
Noin 75 x 70 cm.

Yhdyskunnan koko:
Enimmillään keskikesällä/ alkusyksystä n. 400 - 700 yksilöä.

Yhdyskunnan koko:
Enimmillään alkusyksystä n. 1000 - 2000 yksilöä.

 

Lähteet: