Tavoitteena 1 - 2 hoidettavaa mehiläisrotua

26.9.2019

Pohdintaa aiheista miksi rotujen sekoittuminen on ongelmallista ja miten voitaisiin varmistaa puhdas parittuminen

Varsinaisia, hoidettavia mehiläisrotuja on Suomessa laskutavasta riippuen noin kymmenkunta. Tämän lisäksi on lukematon määrä näiden tahattomia tai tahallisia risteytyksiä. Kaikki hoidettavat mehiläisrodut ovat vuosikymmenien aikana meille tuotuja ihmisen toimesta paitsi itärajan kautta tapahtunut luontainen leviäminen. Koska mehiläispesät samoinkuin mehiläisemot ovat kauppatavaraa, rotujen sekaantuminen koko valtakunnan alueelle on tosiasia. Aidosti kotimaista mehiläistä ei Suomessa ole. Ns. pohjoismainen mehiläinenkin on meille tuotu useasta eri lähteestä.

Muista hoidettavista kotieläimistä poiketen mehiläiset voivat yleensä pariutua kaikkien lähiseudulla 10-15 km päässä olevien sukukypsien lajitoverien kanssa. Tämä on seurausta kuhnurien erinomaisesta kyvystä etsiä pariutumisvalmiita nuoria emoja matkojenkin takaa.

Kun tälläistä parittumista tapahtuu, puhutaan vapaasta parittumisesta.  Tämän vastakohta on hallittu parittuminen (puhdasparittuminen), jossa halutaan välttää em. lukuisien rotujen sekaantumista ja sekaantumisesta johtuvia vakavia ongelmia.

Rotujen sekaantuminen varsinkin useammassa polvessa johtaa  kielteisten ominaisuuksien kuten rauhattomuus, voimistunut parveilunhalu, agressiivisuus  jne   lisääntymiseen.  Näiden kielteisten ominaisuuksien merkitys korostuu varsinkin kaupunki- ja taajamahoidossa .

Keski-Suomessa lienee tällä hetkellä noin 220-240 mehiläishoitajaa ja hoitajamäärä on ollut kasvamassa. Useimmat heistä hoitavat joko italialaista tai krainilaista rotua, joista on kymmenien vuosien hyvä kokemus. Nämä rodut ovat myös yleisimpiä ja alkuperäisiä eurooppalaisia rotuja. Varsinkin rotupuhtaina ne ovat myös mainioita joko harrastus- tai jopa ammattihoitoon. Näiden rotujen risteytyminen ei ainakaan ensimmäisessä polvessa aiheuta ongelmia. Talvehtimien sujuu hyvin ja hyvän sadon kannalta oleellinen ripeä kevätkehitys ovat rotuominaisuuksia.  Myöskään tautien tai tuholaisten (varroapunkki) kurissapitoon ei tarvita muuta kuin normaali hyvä ja huolellinen hoitotapa.

Suomessa ei luonnollisestikaan ole lakia, joka määräisi hoidettavan rodun. Yhdistyksemme ehdotus on kuitenkin se, että alueellisesti ja paikkakunnittain päädyttäisiin hoitamaan samaa rotua. Uusien rotujen tuominen vaikeuttaa vain jo valmiiksi vaikeata tilannetta. Varsinkin uusien hoitajien olisi hyvä ottaa selvää lähialueiden tilanteesta ja pyrkiä hyvään yhteistyöhön.